1980-luku oli kultaa thrash metal -genrelle. Lahjakkaita bändejä syntyi kaikkialla maailmassa ja niistä tuli nopeasti suosittuja. Mutta oli muutamia ryhmiä, joita ei voitu ylittää. Heitä alettiin kutsua "thrash-metallin suureksi neljäksi", jota kaikki muusikot ohjasivat. Näihin neljään kuului amerikkalaisia bändejä: Metallica, Megadeth, Slayer ja Anthrax.
Pernarutto ovat tämän symbolisen neljän vähiten tunnetut edustajat. Tämä johtui kriisistä, joka valtasi ryhmän 1990-luvun tullessa. Mutta bändin sitä ennen synnyttämästä työstä tuli amerikkalaisen thrash metalin "kultainen" klassikko.
Pernaruton alkuvuodet
Ryhmän perustamisen alussa on ainoa pysyvä jäsen Scott Ian. Hän tuli Anthrax-ryhmän ensimmäiseen kokoonpanoon. Aluksi hän oli kitaristi ja laulaja, kun taas Kenny Kasher vastasi bassosta. Dave Weiss istui rumpusetin takana. Niinpä sävellys valmistui täysin vuonna 1982. Mutta tätä seurasi lukuisia uudelleenjärjestelyjä, joiden seurauksena vokalistin asema meni Neil Turbinille.
Epävakaudestaan huolimatta yhtye teki sopimuksen Megaforce Recordsin kanssa. Hän sponsoroi Fistful of Metalin debyyttialbumin äänitystä. Levyllä oleva musiikki on luotu speed metal -genressä, joka imeytyi suositun thrash metalin aggressiivisuuteen. Albumilla oli myös cover-versio Alice Cooperin kappaleesta I'm Eighteen, josta tuli yksi menestyneimmistä.
Pienestä menestyksestä huolimatta järjestelyt Anthrax-ryhmässä eivät pysähtyneet. Huolimatta siitä, että laulusta tuli debyytin tärkein voimavara, Neil Turbin erotettiin yhtäkkiä. Nuori Joey Belladonna otettiin hänen tilalleen.
Joey Belladonnan saapuminen
Joey Belladonnan saapuessa Anthrax-ryhmän luovan toiminnan "kultainen" aika alkoi. Ja jo vuonna 1985 julkaistiin ensimmäinen minialbumi Armed and Dangerous, joka herätti Island Records -levymerkin huomion. Hän allekirjoitti tuottoisen sopimuksen ryhmän kanssa. Sen tuloksena syntyi toinen täyspitkä albumi Spreading the Disease, josta tuli todellinen thrash metalin klassikko.
Juuri toisen albumin julkaisun jälkeen ryhmä tunnettiin kaikkialla maailmassa. Myös yhteinen kiertue Metallican muusikoiden kanssa vaikutti suosion kasvuun. Heidän kanssaan Anthrax soitti useita suuria konsertteja kerralla.
Madhouse-kappaleelle kuvattiin video, joka esitettiin MTV:llä. Mutta hyvin pian video katosi televisioruuduilta. Tämä johtui henkisesti sairaita kohtaan loukkaavasta sisällöstä.
Tällaiset skandaaliset tilanteet eivät vaikuttaneet ryhmän menestykseen, joka julkaisi kolmannen albumin among the Living. Uusi levy vahvisti muusikoiden thrash metal -tähtien asemaa, ja se oli samalla tasolla Megadethin, Metallican ja Slayerin kanssa.
Syyskuussa 1988 julkaistiin neljäs albumi State of Euphoria. Häntä pidetään nyt yhtenä heikoimmista Pernaruton klassisen kauden aikana. Tästä huolimatta albumi sai "kultaisen" aseman ja sijoittui myös 30. sijalle Amerikan listoilla.
Yhtyeen menestystä vahvisti toinen julkaisu, Persistence of Time, joka ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin. Levyn menestynein sävellys oli cover-versio kappaleesta Got the Time, josta tuli Anthraxin uusi päähitti.
Vähentynyt suosio
1990-luku tuli ja meni, ja se oli tuhoisa useimmille thrash metal -bändeille. Muusikot joutuivat kokeilemaan pysyäkseen mukana kilpailussa. Mutta Anthraxille kaikki osoittautui "epäonnistumiseksi". Ensin ryhmän jätti Beladonna, jota ilman ryhmä menetti entisen identiteettinsä.
Beladonnan paikan otti John Bush, josta tuli Anthraxin uusi keulahahmo. Sound of White Noise -albumi oli hyvin erilainen kuin mitä bändi oli aiemmin soittanut. Tilanne aiheutti uusia luovia konflikteja ryhmässä, jota seurasi kokoonpanon uudelleenjärjestely.
Sitten joukkue alkoi työskennellä grungen parissa. Siitä tuli ilmeinen vahvistus luovasta umpikujasta, johon muusikot putosivat. Kaikki ryhmän sisällä tehdyt kokeet saivat Pernarutto-ryhmän omistautuneimmatkin "fanit" kääntymään pois.
Vasta vuonna 2003 bändi otti käyttöön raskaan kuuloisuuden, joka muistutti hämärästi entisestä työstään. Albumi We've For You All oli Bushin viimeinen. Sen jälkeen Anthrax-ryhmän työssä alkoi pitkittynyt seisokki.
Ryhmä ei lakannut olemasta, mutta sillä ei myöskään ollut kiirettä uusien levyjen kanssa. Internetissä oli vielä enemmän huhuja, että bändi ei koskaan palaisi aktiiviseen studiotoimintaan.
Palaa Anthraxin juurille
Kauan odotettu paluu thrash metalin juurille tapahtui vasta vuonna 2011, jolloin Joey Beladonna palasi yhtyeeseen. Tästä tapahtumasta tuli maamerkki, koska juuri Beladonnan kanssa nauhoitettiin Anthrax-ryhmän parhaat levyt. Saman vuoden syyskuussa julkaistiin Worship Music -levy, josta tuli yksi raskaan musiikin päätapahtumista.
Albumi sai positiivisia arvosteluja, ja sitä auttoi klassinen soundi, joka vailla elementtejä grungesta, groovesta tai vaihtoehtometallista. Anthrax on siirtynyt vanhan koulun thrash metalliin, ja ei ole sattumaa, että he ovat osa legendaarista Big Fouria.
Seuraava albumi julkaistiin vuonna 2016. For All Kingsin julkaisusta tuli 11. ja siitä tuli yksi joukkueen uran menestyneimmistä. Albumin soundi osoittautui täsmälleen samaksi kuin Worship Musicissa.
Ryhmän varhaisen työn fanit olivat tyytyväisiä materiaaliin. Ennätyksen tueksi ryhmä lähti pitkälle kiertueelle, jonka aikana he vierailivat maapallon syrjäisimmillä kolkilla.
