Kaikista bändeistä, jotka syntyivät heti punk rockin jälkeen 70-luvun lopulla, harvat olivat yhtä kovaa ydintä ja suosittuja kuin The Cure. Kitaristi ja laulaja Robert Smithin (s. 21. huhtikuuta 1959) tuotteliaan työn ansiosta yhtyeestä tuli kuuluisa hitaasta, synkästä esityksestään ja masentavasta ulkonäöstään.
The Cure aloitti vaatimattomimmilla popkappaleilla, ennen kuin siitä kehittyi hitaasti teksturoitu ja melodinen bändi.
The Cure on yksi goottirockin siemeniä munivista bändeistä, mutta 80-luvun puolivälissä goottien saavuttaessa suosiota muusikot olivat siirtyneet pois tavanomaisesta genrestään.
80-luvun loppuun mennessä bändi oli siirtynyt valtavirtaan paitsi kotimaassaan Englannissa, myös Yhdysvalloissa ja eri puolilla Eurooppaa.
The Cure pysyi suosittuna livebändinä ja melko kannattavana levymyyjänä 90-luvulle asti. Heidän vaikutuksensa kuultiin selvästi kymmenissä uusissa bändeissä ja uudelle vuosituhannelle, mukaan lukien monet artistit, joilla ei ollut mitään läheistäkään goottilaista rockia.
Ensiaskeleet
Bändin alun perin nimeltään Easy Cure, vuonna 1976 perustivat luokkatoverit Robert Smith (laulu, kitara), Michael Dempsey (basso) ja Lawrence "Lol" Tolgurst (rummut). Bändi on alusta asti erikoistunut tummaan, jyrkkään, kitaravetoiseen popiin pseudokirjallisilla sanoituksilla. Tämän todistaa Albert Camusin inspiroima "Arabien tappaminen".
"Killing a Arab" -demonauha tuli Polydor Recordsin A&R-edustajan Chris Parryn käsiin. Kun hän sai äänityksen, yhtyeen nimi oli lyhennetty nimellä The Cure.
Parry oli vaikuttunut kappaleesta ja järjesti sen julkaistavaksi itsenäiselle Small Wonder -levy-yhtiölle joulukuussa 1978. Vuoden 1979 alussa Parry jätti Polydorin perustaakseen oman levy-yhtiönsä Fictionin, ja The Cure oli yksi ensimmäisistä bändeistä, jotka allekirjoittivat hänet. Single "Killing a Arab" julkaistiin uudelleen helmikuussa 1979, ja The Cure aloitti ensimmäisen kiertueensa Englannissa.
"Kolme kuvitteellista poikaa" ja enemmän
The Curen debyyttialbumi Three Imaginary Boys julkaistiin toukokuussa 1979, ja se sai myönteisiä arvosteluja brittiläisessä musiikkilehdistössä. Myöhemmin samana vuonna yhtye julkaisi singlet LP:lle "Boys Don't Cry" ja "Jumping Someone Else's Train".
Samana vuonna The Cure aloitti suuren kiertueen Siouxsie and the Bansheesin kanssa. Kiertueen aikana Siouxsie and the Banshees -kitaristi John McKay jätti yhtyeen ja Smith korvasi muusikon. Seuraavan vuosikymmenen aikana Smith teki usein yhteistyötä Siouxsie and the Bansheesin jäsenten kanssa.
Vuoden 1979 lopulla The Cure julkaisi singlen "I'm a Cult Hero". Singlen julkaisun jälkeen Dempsey jätti ryhmän ja liittyi Associatesiin; hänet korvattiin Simon Gallupilla vuoden 1980 alussa. Samaan aikaan The Cure otti vastaan kosketinsoittaja Matthew Hartleyn ja valmistui bändin toiselle albumille Seventeen Seconds, joka julkaistiin keväällä 1980.
Kosketinsoittaja laajensi suuresti yhtyeen soundia, joka oli nyt kokeellisempi ja sisälsi usein hitaita, tummia melodioita.
Seventeen Secondsin julkaisun jälkeen The Cure aloitti ensimmäisen maailmankiertueensa. Kiertueen Australian-osuuden jälkeen Hartley vetäytyi bändistä ja hänen entiset bänditoverinsa päättivät jatkaa ilman häntä. Niinpä muusikot julkaisivat kolmannen albuminsa vuonna 1981, "Faith", ja saattoivat seurata kuinka se nousee listalla 14 riville.
"Faith" synnytti myös singlen "Primary".
The Curen neljäs albumi, tragedian ja itsetutkiskelun tyyliin, kutsuttiin äänekkäästi nimellä "Pornography". Se julkaistiin vuonna 1982. Albumi "Pornography" laajensi kulttiryhmän yleisöä entisestään. Albumin julkaisun jälkeen kiertue saatiin päätökseen, Gallup jätti bändin ja Tolgurst siirtyi rumpuista kosketinsoittimiin. Vuoden 1982 lopulla The Cure julkaisi uuden tanssisävyisen singlen "Let's Go to Bed".
Työskentelen Siouxsien ja Bansheesin kanssa
Smith vietti suurimman osan vuoden 1983 alusta Siouxsie and the Bansheesin kanssa, äänitti Hyaena-albumin yhtyeen kanssa ja soitti kitaraa albumin kiertueella. Samana vuonna Smith perusti myös bändin Siouxsien ja Banshees-basisti Steve Severinin kanssa.
Otettuaan nimen The Glove yhtye julkaisi ainoan albuminsa Blue Sunshine. Kesän 1983 loppuun mennessä The Curen uusi versio, jossa mukana Smith, Tolgurst, rumpali Andy Anderson ja basisti Phil Thornally, nauhoittivat uuden singlen, iloisen sävelmän nimeltä "The Lovecats".
Kappale julkaistiin syksyllä 1983, ja siitä tuli yhtyeen tähän mennessä suurin hitti, joka nousi Britannian listalla sijalle seitsemän.
The Curen uudistettu kokoonpano julkaisi "The Topin" vuonna 1984. Pop-suuntauksistaan huolimatta kappale oli takaisku Pornography-albumin tylsään soundiin.
Maailmankiertueen aikana "The Topin" tueksi Anderson erotettiin ryhmästä. Vuoden 1985 alussa, kiertueen päätyttyä, myös Thornally jätti yhtyeen.
The Cure uudisti kokoonpanoaan uudelleen hänen lähdön jälkeen lisäämällä rumpali Boris Williamsin ja kitaristi Porl Thompsonin, kun taas Gallup palasi bassoon.
Myöhemmin vuonna 1985 The Cure julkaisi kuudennen albuminsa The Head on the Door. Albumi oli tiiviin ja suosituin yhtyeen koskaan julkaisema levy, mikä auttoi sitä nousemaan Ison-Britannian kymmenen parhaan joukkoon ja sijalle 59 Yhdysvalloissa. The Head on the Doorin singleistä "In Between Days" ja "Close to Me" tuli merkittäviä brittiläisiä hittejä sekä suosittuja underground- ja opiskelijaradiohittejä Yhdysvalloissa.
Tolgurstin lähtö
The Cure jatkoi The Head on the Doorin läpimurtomenestystä vuonna 1986 kokoelmalla Standing on a Beach: The Singles. Albumi saavutti neljännen sijan Isossa-Britanniassa, mutta mikä vielä tärkeämpää, se antoi bändille kulttistatuksen Yhdysvalloissa.
Albumi nousi sijalle 48 ja meni kultaiseksi vuodessa. Lyhyesti sanottuna Standing on a Beach: The Singles loi vaiheen vuoden 1987 kaksoisalbumille Kiss Me, Kiss Me, Kiss Me.
Albumi oli eklektinen, mutta siitä tuli todellinen legenda, ja se poiki neljä hittisingleä Isossa-Britanniassa: "Why Can't I Be You", "Catch", "Just Like Heaven", "Hot Hot Hot!!!".
Kiss Me, Kiss Me, Kiss Me -kiertueen jälkeen The Curen toiminta hidastui. Ennen kuin aloittivat työskentelyn uuden albuminsa parissa vuoden 1988 alussa, bändi erotti Tolgurstin väittäen, että hänen ja muun bändin välinen suhde oli peruuttamattomasti vahingoittunut. Tolgurst nostaisi pian kanteen väittäen, että hänen roolinsa ryhmässä oli tärkeämpi kuin mitä hänen sopimuksessaan sanottiin ja siksi hän ansaitsi enemmän rahaa.
Uusi albumi uudella kokoonpanolla
Samaan aikaan The Cure korvasi Tolgurstin entisellä Psychedelic Fursin kosketinsoittajalla Roger O'Donnellilla ja äänitti kahdeksannen albuminsa Disintegration. Keväällä 1989 julkaistu albumi oli melankolisempi kuin edeltäjänsä.
Teoksesta tuli kuitenkin todellinen hitti, sillä se saavutti sijan 3 Isossa-Britanniassa ja sijalle 14 Yhdysvalloissa. Single "Lullaby" nousi keväällä 1989 yhtyeen suurimmaksi hitiksi Isossa-Britanniassa ja nousi viidenneksi.
Bändillä oli kesän lopulla tunnetuin amerikkalainen julkaisu "Love Song" -hitistä. Tämä single nousi toiselle sijalle.
Toive
Disintegration-kiertueen aikana The Cure alkoi pelata areenoilla Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Syksyllä 1990 The Cure julkaisi "Mixed Up", kokoelman remixejä, jotka sisälsivät uuden singlen "Never Enough".
Disintegration-kiertueen jälkeen O'Donnell jätti yhtyeen ja The Cure korvasi hänet avustajallaan Perry Bamontella. Keväällä 1992 yhtye julkaisi albumin Wish. Kuten "Disintegration", "Wish" nousi nopeasti suosioon ja sijoittui ykköseksi Isossa-Britanniassa ja toiseksi Yhdysvalloissa.
Hittisinglet "High" ja "Friday I'm in Love" julkaistiin myös. The Cure aloitti uuden kansainvälisen kiertueen "Wish"-julkaisun jälkeen. Yksi Detroitissa pidetty konsertti dokumentoitiin elokuvassa The Show ja kahdessa albumissa, Show ja Paris. Elokuva ja albumit julkaistiin vuonna 1993.
Oikeudenkäynti jatkui
Thompson jätti yhtyeen vuonna 1993 liittyäkseen Jimmy Pagein ja Robert Plantiin. Lähdön jälkeen O'Donnell palasi yhtyeeseen kosketinsoittajana, kun taas Bamonte siirtyi kosketinsoittimista kitaraan.
Suurimman osan vuodesta 1993 ja alkuvuodesta 1994 The Cure oli sivussa käynnissä olevan oikeudenkäynnin johdosta Tolgurstilta, joka vaati yhtyeen nimen yhteisomistusta ja yritti myös järjestää oikeuksiaan uudelleen.
Ratkaisu (yhtyettä tukeva päätös) tuli lopulta syksyllä 1994, ja The Cure käänsi huomionsa edessä olevaan tehtävään: seuraavan albumin nauhoittamiseen. Rumpali Boris Williams lähti kuitenkin juuri kun bändi valmistautui aloittamaan äänityksen. Bändi löysi uuden lyömäsoittimen brittiläisten musiikkilehtien mainosten kautta.
Kevääseen 1995 mennessä Jason Cooper oli korvannut Williamsin. Vuoden 1995 aikana The Cure äänitti kymmenennen studioalbuminsa ja pysähtyi esiintymään vain muutamilla eurooppalaisilla musiikkifestivaaleilla kesän aikana.
Keväällä 1996 julkaistiin albumi nimeltä "Wild Mood Swings", jota edelsi single "The 13th"
Populaarimusiikin ja gootiikan yhdistelmä
"Wild Mood Swings", pop-kappaleiden ja tummien biittien yhdistelmä, joka vastasi nimensä, sai ristiriitaisia arvosteluja ja samanlaista myyntiä.
Galore, The Curen toinen singlekokoelma, joka keskittyy bändin hitteihin Standing on a Beachin jälkeen, ilmestyi vuonna 1997 ja sisälsi uuden kappaleen, Wrong Number.
The Cure vietti seuraavat vuodet hiljaa kirjoittaen laulua X-Files-soundtrackille, ja Robert Smith esiintyy myöhemmin mieleenpainuvassa South Parkin jaksossa.
Rauhallinen töissä
Vuonna 2000 julkaistiin Bloodflowers, yhtyeen viimeinen klassikkoalbumi. Albumi "Bloodflowers" sai hyvän vastaanoton ja menestyi hyvin. Teos sai myös Grammy-ehdokkuuden parhaasta vaihtoehtomusiikkialbumista.
Seuraavana vuonna The Cure allekirjoitti Fictionin ja julkaisi uran kattavan Greatest Hits -albumin. Sen mukana julkaistiin myös suosituimpia videoita sisältävä DVD.
Bändi vietti jonkin aikaa tien päällä vuonna 2002 ja päätti kiertueensa kolmen yön show'lla Berliinissä, jossa he esittivät jokaisen "goottilaisen trilogiansa" albumin.
Tapahtuma tallentui Trilogyn kotivideolle.
Aiempien levyjen uusintajulkaisut
The Cure allekirjoitti kansainvälisen sopimuksen Geffen Recordsin kanssa vuonna 2003 ja käynnisti sitten laajan uudelleenjulkaisukampanjan teoksestaan "Join the Dots: B-Sides & Rarities" vuonna 2004. Heidän kahden levyn albuminsa pidennetyt julkaisut seurasivat pian.
Myös vuonna 2004 yhtye julkaisi ensimmäisen teoksensa Geffenille, omalla nimellä studiossa nauhoitettu albumi.
Raskaampi ja tummempi albumi kuin "Bloodflowers" suunniteltiin osittain houkuttelemaan nuorempaa yleisöä, joka tuntee The Curen, koska se vaikutti uuteen sukupolveen.
The Cure koki toisen kokoonpanomuutoksen vuonna 2005, kun Bamonte ja O'Donnell lähtivät ryhmästä ja Porl Thompson palasi kolmannelle kaudelle.
Tämä uusi koskettimiston kokoonpano debytoi vuonna 2005 pääesiintyjänä Live 8 Paris -etukonsertissa ennen matkaa kesäfestivaaleille, jonka kohokohdat taltioituivat vuoden 2006 DVD-kokoelmaan.
Vuoden 2008 alussa yhtye sai 13. albuminsa valmiiksi. Albumi suunniteltiin alun perin kaksoisalbumiksi. Mutta pian päätettiin laittaa kaikki popmateriaali erilliseen teokseen nimeltä "4:13 Dream".
Kolmen vuoden tauon jälkeen yhtye palasi kiertueelle "Reflections"-kiertueella.
Bändi jatkoi kiertuettaan 2012 ja 2013 festivaaleilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
Vuoden 2014 alussa Smith ilmoitti julkaisevansa jatko-osan "4:13 Dreamille" myöhemmin samana vuonna sekä jatkavansa "Reflections"-kiertuettaan toisella kokonaisten albumiesitysten sarjalla.
